Meistä
Me Accountor Planier Oy:ssä olemme kehittäneet työvoiman hallinnan ohjelmistoja vuodesta 2009. Vuonna 2020 totesimme, että on aika pistää tuulemaan ja uudistimme ohjelmistomme lattiasta kattoon. Annoimme sille myös uuden nimen: PLANIER®. Planier on saanut nimensä Ranskassa Marseillen edustalla sijaitsevalta majakalta, joka on ohjannut merenkulkijoita satamaan jo satojen vuosien ajan.
Planierin tehtävä on myös ohjata - haluamme sen ohjaavan yrityksiä kohti parempaa työvuorojen hallintaa.
Todennäköisesti monessa yrityksessä kuluu aikaa tehtäviin, jotka voisi tehdä helpommin, nopeammin ja paremmin. Meille työvuorojen hallinnan kokonaisuus on yksi näistä asioista. Työvuorojen suunnittelun, työajanseurannan ja tuntien käsittelyn tulisi sujua kaikkien osapuolien näkökulmasta vaivattomasti. Tämä varmistetaan helppokäyttöisellä ohjelmistolla, johon kaikilla osapuolilla on pääsy ja joka kattaa koko työvuorojen hallinnan kokonaisuuden suunnittelusta palkka-aineiston muodostamiseen.
Sinäkin vaikutat sellaiselta, joka haluaa tehdä asiat helpommin ja nopeammin. Meillä lienee paljon yhteistä - siksi olisikin mukava kuulla sinusta:
Parempia työvuorolistoja



Työehtosopimukset
Lainsäädännön rajoitukset
Työvuorotoiveet
Työvuorosuunnittelussa huomioitavia asioita on paljon: toiveet, ergonomia, työntekijätyytyväisyys sekä lainsäädännön ja työehtosopimuksien asettamat rajoitukset pitäisi kaikki ottaa huomioon. Kaikkien näkökulmien huomioiminen samanaikaisesti on kuitenkin haastavaa ja aikaa vievää.
Hyvä ohjelmisto tuo kaiken tiedon yhteen paikkaan, helposti hyödynnettävässä muodossa, mikä auttaa suunnittelijaa tekemään parhaan mahdollisen listan.
Täyttöaste
Hyvän työvuorolistan tekemiseen kannattaa panostaa, sillä hyvällä suunnittelulla henkilöstöresurssit saadaan tehokkaammin käyttöön. Ja mikä tärkeintä, paremmilla työvuorolistoilla vaikutetaan positiivisesti työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin, mikä voi pitkällä aikavälillä vähentää sairaspoissaoloja ja työntekijöiden vaihtuvuutta.
Ergonomia



Työvuorojen hallinta on iso osa monen yrityksen arkea ja se koskee jollain tavalla lähes kaikkia yrityksen työntekijöitä. Työvuorotoiveet, työvuorojen suunnittelu, muutosten ja sijaisuuksien hallinta, työajanseuranta ja tuntien käsittely palkka-aineistoksi kuuluvat kaikki tähän tärkeään kokonaisuuteen.
Usein näiden hoitamiseen käytetään useita eri työkaluja ja enemmän aikaa kuin olisi tarpeen. Jos työntekijöiden toiveet tulevat ripotellen viesteinä, työvuorolistat tehdään Excelissä ja tuntikirjaukselle on oma työkalunsa, ei ole ihme, että aikaa kuluu, virheitä sattuu ja kokonaisuus tuntuu tehottomalta.

Käyttäjät keskiössä
Meille on ensiarvoisen tärkeää, että tuotteemme vastaa käyttäjiensä tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Ja kuka olisikaan parempi kertomaan tarpeistaan, kuin itse käyttäjä. Teemmekin tuotekehityksessämme jatkuvasti käyttäjätutkimusta, eli haemme käyttäjiltä palautetta tuotteestamme sekä siihen kehitteillä olevista uusista ominaisuuksista. Näin varmistamme, että tuote palvelee käyttäjiään mahdollisimman hyvin ja että sitä osataan käyttää.
Hyvän ohjelmiston avulla työskentely on sekä tehokkaampaa että mielekkäämpää. Panostamme jatkuvasti tuotteemme käyttöliittymään, jotta voimme tarjota käyttäjillemme parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.
Meille töihin?
Työskentelyssämme korostuvat yhteistyö ja uteliaisuus sekä kunnianhimoinen
suhtautuminen tuotteemme kehittämiseen.
Kiinnostaako sinua olla mukana kehittämässä parempia ratkaisuja työvuorojen hallintaan? Etsimme jatkuvasti motivoituneita osaajia tiimiimme ja kuulemme mielellämme lisää sinusta ja osaamisestasi.
Lähetä avoin hakemus TÄSTÄ. Lisätietoa rekryistä: lotta-veera.laine-myller@accountorhr.fi
Planier tuo koko työvuorojen hallinnan - työvuorosuunnittelusta TES-tulkitun palkka-aineiston muodostamiseen – yhteen helppokäyttöiseen pakettiin. Tavoitteemme on tehostaa yritysten toimintaa tekemällä työvuorojen hallinnasta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta kaikille osapuolille.
Helppoa työvuorojen hallintaa

